TYÖNOHJAUS

Oivalletaan yhdessä!

Perhehoitajat

Perhehoitajalla on oikeus saada työnohjausta.

Ole yhteydessä omaan sosiaalityöntekijään ja pyydä itsellesi ja mahdolliselle kumppanillesi työnohjaajaa. Tämän jälkeen teen sijoittavan tahon kanssa sopimuksen. Sitten voimmekin jo aloittaa erilaisten pulmallisten tilanteiden läpikäyntiä.
Olen koulutettu työnohjaaja. Jo koulutuksen aikana ohjasin perhehoitajia yksin, parina sekä ryhmänä.
Pitkään perhehoitajana toimineena pystyn olemaan apuna myös erityislasten tilanteissa.
Työnohjausta nyt myös Teams-yhteydellä, jolloin kulkeminen ei tuota hankaluuksia. 

Yritykset ja yhteisöt

Tuntuuko, että työssä tai työyhteisössä jokin mättää? Tuntuuko, että kaikki on kunnossa, mutta jotain uutta olisi mukava saada? Pystyn tukemaan ja auttamaan teitä erilaisissa tilanteissa ja löytämään työntekijöistä uusia ulottuvuuksia. Tärkeintähän on se, että työyhteisö voi hyvin. Silloin yrityskin voi hyvin. Pidä siis huolta yrityksesi tärkeimmästä voimavarasta, työntekijästä. Koulutettuna työnohjaajana pystyn käyttämään erilaisia vuorovaikutustilanteisiin liittyviä taitoja sekä toiminnallisia palikoita. 

Löydä uutta puhtia työhösi

Sinä oivallat, minä autan. Ota siis yhteyttä

040 5127 027

Löytyy osoitteesta:
https://www.perhehoitoliitto.fi/files/1141/TST_opas_pieni.pdf

Yllä on Tarja Janhusen, Tiina Pitkon ja Emilia Säleksen tekemä opas Työnohjaus sijaisvanhemmuuden tukena. Tekijät ovat tehneet hyvin kattavan selvityksen työnohjauksen tarpeesta niin sijaisvanhempien kuin sijoittajienkin näkökulmasta. 

Näen,  että työnohjauksella mahdollistetaan eri henkilöiden välistä avoimuutta ja yhteisymmärrystä, omien ja työyhteisöjen voimavarojen löytymistä ja uusia keinoja työn joustavaan sujumiseen. Työnohjaus voi olla myös pelkästään asioiden jakamista ja voimaantumista. Työnohjausta myös etäyhteydellä. 

Ota yhteyttä

Tmi Eija Ylä-Liedenpohja

Arvonjuntu 7, 63300 Alavus

040 5127 027

ylaliedenpohja@gmail.com